tiistai 5. syyskuuta 2023

Eino Leino Edvard Hjeltistä

 Edvard Hjelt kuoli heinäkuun 2. päivänä Saksassa. Jo seuraavana päivänä Eino Leino on päivännyt muistorunonsa ihailemastaan suurmiehestä. (Kansalliskirjasto) 



Edv. Hjelt

In Memoriam

   Ei satu salama laaksoihin, vain Pisavuoren puihin
pitkihin, humisevaisihin huutona, myrskynä ajan:
Hornankin kallion käy yli ääretön, rannaton rakkaus,
jolle ei outoja lie suru, ei surun siittämä tieto,
että me liekkejä liemme nyt hirmuisen paikan ja ajan.

   Luotsiksi luotettu mies tämän uppoovan untesi laivan,
valtiolaivamme tään, yön, myrskyn ja ukkosen alla!
Taas Sua tarvittu ois, pyhä pyytänyt syntymämaasi,
Tietäjä, tietouttas, Suur-taitaja, matkamme suuntaa,
mutta Sa tarpehen liet Tulitaivaankin piirien alla.

   Ei meri vaikene. Päivä ei valkene. Yö yhä saartaa
kansoja, kamppailevaisia huumassa hulluuden raivon;
kalskuvi kummusta toki toiminta kilven ja kalvan,
koska se varjeltiin Vapaus, isänmaa, ikimaine,
urhouden uhmin ja töin, liki raakuutta rahvahan raivon.

   Yksin on astua tie neron, tietäjän. Yksin on yössä
oikeus, velvollisuus heill’ olla oppaina kansain,
mutta myös tuomarivalta, kun lankee Salliman arvat,
armahtomattomat, kuin lait luonnon on kovat kiivaat,
kolkot ja autiot kuin ovat miettijät, kaitsijat kansain.

   Ei äly, viisaus vain ois maan tämän mainetta luonut,
rakkaus ja usko ja työ yhä suurtuvien sukukantain
menneiden, nousevien, mies mieheltä, jos kädet käyneet
ei ois tankohon tään isänmaan ilon, vaivojen viirin:
ymmärsit, ylhäinen mies, mitä tarkoitti työ sukukuntain.

   Ratkaisi rakkautes monet pulmat. Mut tuo oli tuimin,
että Sa liittohon löit hädän hetkellä Suomen ja Saksan,
armeijat, astunehet päin Aasian yötä ja hallaa,
jääkärit, täyttänehet, mitä mielesi tahtoi ja mietti:
unhotu, urhea mies, sotilailta et Suomen et Saksan.

   Kulkeva kummullas yhä uudet on sankariparvet,
parhaat kansan ja maan, vaikk’ aaltohon vaipuu Atlantis,
voittavi vain typeryys, tavan tylsyys, rahvahan raakuus:
ei kata seppel sen hautaa, ken kansansa puolesta kaatuu.
Europa hurmeeseen hukkuu. Aaltohon vaipuu Atlantis.

   3.7.21 Eino Leino





torstai 6. heinäkuuta 2023

Edvard Hjeltin viimeinen matka

    Edvard Hjelt kuoli virkistysmatkallaan Bad Mergentheimissä Saksassa lauantaina heinäkuun 2. päivänä 1921. Hän oli saanut äkillisen vatsakalvontulehduksen, joka hoidosta huolimatta paheni. Heidelbergistä yötä myöten paikalle autolla ajanut eturivin kirurgi, professori Endarle suoritti leikkauksen, mutta sen jälkeen Edvard Hjelt menehtyi sydänhalvaukseen

Aufbahrung des Staatsrats Hjelt in der Burgtorkapelle in Lübeck

   Edvard Hjeltin arkku siirrettiin Lyypekkiin Burgtor-kappeliin, jossa perjantaina 8.7. pidettiin muistotilaisuus. Saksalaisten ystävien ja yhteisöjen joukossa tilaisuuteen osallistui mm. Mecklenburgin herttua Adolf Friedrich, joka oli yksi niistä ehdokkaista, joita Edvard Hjelt kävi pyytämässä Suomen kuninkaaksi. Suomen kuninkuudesta luopunut Hessenin prinssi Friedrich Karl puolisoineen muisti vainajaa seppeleellä. Muistopuheen piti yksi Hjeltin parhaimmista ystävistä, entinen ulkoministeri Paul von Hintze.

   Seuraavana päivänä Edvard Hjeltin arkkua noutamaan tullut s/s Poseidon lähti kohti Helsinkiä. Kuljetuksen oli järjestänyt laivanvarustaja Lars Krogius, Suomen Höyrylaiva Oy:n omistaja. Krogius toimi yhdessä Edvard Hjeltin kanssa aktivistiliikkeen ja jääkäriliikkeen johdossa. Lisäksi Krogius oli Edvard Hjeltin adoptiotyttären Tyra Hjeltin (os. Liljeqvist) lanko.

   Helsingin satamassa oli maanantaina 12.7. Edvard Hjeltin lähiomaisia ja parhaita ystäviä vastaanottamassa liput puolitangossa saapuvaa s/s Poseidonia. Arkku kannettiin kukilla ja seppeleillä koristettuun ruumisvaunuun, joka suuntasi kohti Vanhaa kirkkoa, jossa siunaus tapahtui seuraavana päivänä. Siunauksen toimitti Edvard Hjeltin veli, professori Arthur Hjelt. Edvard Hjeltin adoptiotyttären sisko, laulajatar Signe Liljeqvist lauloi Händelin Largon ja Schubertin Litanein.

------------------
Lübeckischen Anzeigen 13.7.1921
Hufvudstadsbladet 13.7.1921
Helsingin Sanomat 14.7.1921