perjantai 7. joulukuuta 2018

Isoisäni kadonnut laukku


   Kansalliskirjastolla on aivan erinomainen palvelu, Sanomalehtiarkisto, johon on digitoitu kaikki Suomessa ilmestyneet sanomalehdet 1771-1929. Parasta on hakutoiminto, joka hakee lehtien teksteistä haluamasi kohdat. On tietenkin ymmärrettävää, että tekstien ohjelmallinen tulkinta ei ole ollut sataprosenttista, mutta hyvin käyttökelpoinen se on.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/search


   Sanomalehtiarkistosta löytyy kaiken näköistä suurempaa ja pienempää juttua edesmenneistä sukulaisista. Kuten esimerkiksi tämä pikkuilmoitus Hufvudstadsbladetissa. Sen kautta pääsemme kurkistamaan isoisäni Arthur Hjeltin salkun sisältöön eräänä kesäisenä päivänä vuonna 1918. (Hbl 6.7.1918 Förlorat-osasto)

tiistai 13. marraskuuta 2018

Christian Ludvig Hjeltin talo



Tässä etsaus Turusta vuonna 1841. Sillan takaa erottuvat selvästi Christian Ludvig Hjeltin asuinrakennus ja Tryckerihuset, Åhuset jää oikealle kuvan ulkopuolelle. 

   Kiitos museoille, jotka ovat digitoineet ja tuoneet saataville arkistoissaan olevia maalauksia.

maanantai 24. syyskuuta 2018

Merilinna


   Merilinna valmistui vuonna 1900 Neitsytpolun ja Merikadun kulmatontille. 13 varsinaisesta asunnosta viiteen muutti professori perheineen. Siksi talo tunnettiin myös nimellä ”professorien talo”. Olisi sitä voitu kutsua myös Hjelttien taloksi siihen muuttaneitten kolmen veljeksen Otto Jonatan, August ja Arthur Hjelt mukaan. 

   Suurimmat asunnot olivat kulmahuoneistoja, joissa kaksi ikkunaa oli Neitsytpolun puolella ja seitsemän Merikadun puolella. Näistä asunnoista alimpaan muutti professori E. N. Setälä, hänen yläpuolelleen pankinjohtaja Otto Jonatan Hjelt ja kerrosta ylemmäksi ylitirehtööri August Hjelt. Arthur Hjeltin asunto oli näitä pienempi Neitsytpolun puolella ylimmässä kerroksessa. Hjelttien ja joittenkin heidän naapuriensa kesken oli sukulaisuussiteitä: Kirurgi Richard Faltin (August Hjeltin lanko), Setälän puoliso kirjailija Helmi Krohn (August Hjeltin vävyn täti) ja senaattori Edvard Neovius (Aino Hjeltin setä). 

   Valmistumisvuotenaan otetussa kuvassa Merilinna erottuu selvästi Merikadun ensimmäisenä kerrostalona. Rantaradalla seisoo muutamia tavaravaunuja. Keväisin palkatut palomiehet kantoivat Merikadun yli yhteen vaunuista August ja Arthur Hjeltin perheitten kesänviettoon tarvittavia tavaroita. Ristinummen pysäkiltä tavarat kuljetettiin sitten edelleen hevospelillä perille Lepolaan.
Suuri ihmetyksen aihe asukkaille olivat silloin vielä harvinaiset vesiklosetit. Akateemikko Rolf Nevanlinna kertoo miten Edvard Neoviuksen tanskalainen vaimo esitteli aina innolla lapsille uutta vesiklosettia ”Ja, men du maa dog se den nye vandkloset” ja opasti miten huuhtelu toimii narua vetämällä. Setälän vallaton sukulaispoikajoukko nyki ensivierailullaan WC:n narusta aina ohi juostessaan. 

   Merilinnasta ja sen asukkaista ovat kirjoittaneet ainakin Greta Krohn (Hjelt), Salme Setälä, Aino Kallas (Krohn), Marjut Hjelt, Vappu Tuomioja, Erkki Tuomioja, Rolf Nevanlinna ja Arne Nevanlinna. (Kuva: Museovirasto)

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Lepolan myynti




   Lepolan omistajat Arthur Hjelt ja August Hjeltin leski Lisbeth tulivat vuonna 1921 siihen tulokseen, etteivät enää taloudellisesti pysty hoitamaan Lepolaa. Kevääseen mennessä oli jo löytynyt kaksi ostajaehdokasta; Osuusliike Elanto ja professori E.N. Setälä. Arthur ja Lisbeth eivät kuitenkaan pitäneet Setälän tarjousta 400.000 mk sopivana. Heinäkuun lopulla näytti jo siltä, että kaupasta oltaisiin jo päästy yksimielisyyteen Setälän kanssa. Mutkia tuli kuitenkin taas matkaan, kun Setälä yllättäen kiinnostuikin enemmän myyntiin tulleesta Koivikon tilasta, myöskin Tuusulanjärven rannalla. Koivikko myytiin kuitenkin Suojeluskuntajärjestölle (nyk. Taistelukoulu). Koivikon kaupan näin ratkettua pääsivät Arthur ja Lisbeth lopulliseen sopimukseen Setälän kanssa.

   ”Ilmeisesti on tämä kesä todella viimeinen, jonka vietämme Lepolassa. Täällä on käynyt ostajia useampia paikkaa katsomassa. Näyttää kuitenkin varmalta, että Lepola joutuu prof. Setälälle. Ratkaisu tapahtunee tällä viikolla. Kyllä tuntuu raskaalta luopua rakkaasta lapsuudenkodista, mutta se on osoittautunut yhä selvemmin välttämättömyydeksi, johon on pakko alistua.” (Arthur Hjelt pojalleen Kaukolle 31.7.1921) 

Lepolan myynti pitkistyy ja mutkistuu. Ei tiedä, kuinka sen käy.” (Aino Hjelt pojalleen Kaukolle 3.8.1921) 

   Syyskuun 16. päivänä pidettiin sitten Lepolan irtaimiston huutokauppa. (Keski-Uusimaa 14.9.1921) 

   Marraskuussa 1921 Setälä oli jo muuttanut Lepolaan, tosin hänen koiransa ei näköjään oikein kotiutunut. (Uusi Suomi 20.11.1921)


maanantai 17. syyskuuta 2018

Lautapeli



   Tuusulanjärvi-lautapeliin Lepola on sentään otettu mukaan, vaikkei taiteilijayhteisöön kirjaimellisesti ottaen kuulunutkaan. Ruutu 27 = Suviranta, 28 = Kallio-Kuninkala, 29 = Ainola, 30 = Lepola/Toimela ja 31 = Ahola. 

   Lepola/Toimela-ruutuun joutuessaan pelaajan pitää auttaa arvokkaan näköistä herraa, joka on vaihtamassa portinpielen nimeä Toimelaksi. Hän on professori ja senaattori E.N. Setälä, joka toimeliaana miehenä ei tuntenut omakseen Otto Hjeltin talolle antamaa nimeä Lepola. Pelaaja auttaa kyltin kiinnittämisessä ja Setälä antaa hänelle kieliopillisia eväitä, joitten avulla pelaaja pääsee viisi askelta eteenpäin.

perjantai 31. elokuuta 2018

Juhannusjuhlien vieraskirja


   Yleensä kun Tuusulan taiteilijayhteisöstä kirjoitetaan, ei Lepolaa ja Hjelttejä juuri mainita. Eipä heitä juuri taiteilijoitten joukkoon voisi laskeakaan; Otto Hjeltin elinaikana Lepolan ikkunoista kaikuivat Siionin virret. Mutta tällä tavalla koko huvilayhteisön kuvaus jää vaillinaiseksi, koska varsinkin Lepolan nuori polvi (Oton lapsenlapset) remusi mitä suurimmassa määrin yhdessä taiteilijoitten lasten kanssa 1910-luvulla. Tämä näkyy mm. Puotinnokan juhannusjuhlien vieraskirjasta. Puotinnokassa yhteisö vietti vuosittain juhlia, joissa esitettiin mm. edellisen vuoden aikana sattuneita tapahtumia kaikissa perheissä. 

   Oheisella vuoden 1914 vieraskirjan sivulla on 22 henkilöä; Sibeliusten, Järnefeltien ja Paloheimojen lisäksi viisi Hjelt-sukua edustavaa. Ida Hjelt (Åström), hänen tyttärensä Tyyni Brofeldt, Ingrid Fraser ja Evi Hjelt sekä Lauri Cederberg (Minna Hjeltin poika).
(Leena Lindqvist: Suviranta, Eero ja Saimi Järnefeltin ateljeekoti, 2017)

maanantai 19. helmikuuta 2018

KOP:n osake nro 1



   1800-luvun lopulla suomalaisuusliike nousi ruotsalaista pääomaa vastaan. Tässä tarkoituksessa ”afäärifennomaanit” perustivat Kansallis-Osake-Pankin vuonna 1889. Mukana oli myös ”kourallinen hulluja maistereita”, joukossa Otto Jonatan Hjelt ja hänen veljensä August. Varsinainen puuhamies oli Mäntän metsäpatruuna G.A. Serlachius, jota maksuhäiriöidensä ja kulmikkaan persoonallisuutensa takia ei kuitenkaan voitu ajatella uuden pankin keulakuvaksi. KOP:n ensimmäinen pääjohtajaksi valittiinkin viinikauppias ja sanomalehtimies Otto Jonatan Hjelt. 

   Otto Jonatan oli pankissa hyvin pidetty, miellyttävä persoona. Se ei kuitenkaan korvannut ”tarkkuuden ja lujuuden puutetta, joka johtui hänen sangvinistisesta luonteenlaadustaan”. Hän joutui raastupaan parista ongelma-asiakkaasta ja kirjanpidon epäselvyyksistä. Niistä ei pankille aiheutunut vahinkoa, mutta johtokunta antoi silti potkut parin vuoden pääjohtajakauden jälkeen.

   Vuonna 1897 Otto Jonatan Hjelt perusti Suomen Maatalous- ja Teollisuuspankin. Tässä tapauksessa lasketaan Otto Jonatanin yksinomaiseksi ansioksi se, että pankki meni konkurssiin kolmen toimintavuoden jälkeen. Hän pakeni Amerikkaan, velat, vaimo ja lapset jäivät sukulaisten hoidettaviksi. Oton isä ja veljet joutuivat takauksiensa takia taloudellisiin vaikeuksiin. 


Aiheesta lisää:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Otto_Hjelt_(pankinjohtaja)
Teemu Keskisarja: Vihreän kullan kirous, G. A. Serlachiuksen elämä ja afäärit, 2010.
Markku Kuisma - Teemu Keskisarja: Erehtymättömät, tarina suuresta pankkisodasta ja liikepankeista Suomen kohtaloissa 1862-2012, 2012.
Otto Hjelt Amerikassa: Lääkäri Otto Yelt