Kansanvalistusta

 

  Vuonna 1820 perustettu Turun Wiikko-Sanomat oli useiden vuosien ajan ainoa suomenkielinen lehti ja vuodesta 1824 se ilmestyi Christian Ludvig Hjeltin kustantamana. Siinä käsiteltiin suomen kielen asemaa, kerrottiin historiasta sekä julkaistiin runoja ja ulkomaisen kaunokirjallisuuden suomennoksia. Ulkomaanuutisten julkaiseminen oli kuitenkin kiellettyä vuodesta 1823 lähtien. 

  Menekki oli aluksi suorastaan huimaava, mutta muutaman vuoden sitä kustannettuaan Hjelt harkitsi lehden lopettamista. Lehti-ilmoituksessaan joulukuussa 1826 Hjelt pohdiskelee asiaa, mutta päättää kuitenkin vielä jatkaa julkaisua kansan valistusta edistääkseen. 

-------

Anna Perälä: Tilanomistaja kirja-alalla. Christian Ludvig Hjelt kirjanpainajana, kustantajana ja kirjakauppiaana 1823-1849. 2019

Lapin lähettiläs

 

 

Aatelismies, erämaatilallinen, Lapin matkailun markkinoija, kahdeksaa kieltä puhunut maailmanmies. Kaikkea tätä oli viisi vuosikymmentä Inarijärven rannalla asunut Unkarissa syntynyt Paavo von Pandy, Edvard Hjeltin tyttärenpoika. Lue tarkemmin täältä.

Audiovisuaalisia tallenteita Paavo von Pandysta

 

Mainos TV ja Suomen Filmiteollisuus: Nelostie, 1965

Hugo Ahlberg haastattelee Paavo von Pandyä Kultalahdessa:

https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1495785 (haastattelu alkaa kohdasta 42:40)

 

Ylen Elävä Arkisto: Posti-Antin matkassa Inarijärvellä 1974.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/10/23/inarin-elajia   (Paavo von Pandyn haastattelu alkaa kohdasta 07:45)

Reino Lahdenmäki muistelee 2013: Paavo von Pandy - Inarin lähettiläs Kultalahdesta. Inarin kunnankirjaston äänitearkisto. 

https://tarinoideninari.fi/aanitearkisto/kohdehenkilot?id=980

 

 

 

 

Merilinnan lemmikkejä

 

Nuolihaukka (luontoportti.com)

   Merilinnan 100-vuotishistoriikissa on oma lukunsa talossa eläneistä lemmikeistä. Eksoottisimmasta päästä olivat Hella Vuolijoen perheessä pidetty marakatti vuonna 1918 ja karhunpentu vuonna 1928. Eräässä asunnossa eli myös valtava boakäärme 1930-luvulla. Asukkaitten mukaan talossa asuvalla runoilija L. Onervalla oli myös eräänlainen lemmikki. Se oli Eino Leino, joka nähtiin silloin tällöin rappukäytävässä vaivihkaa menossa Onervan luokse.

   Vuonna 1923 Kauko Hjelt oli 20-vuotias teekkari, kun hän kesätöittensä takia jäi kotiin Merilinnaan muun perheen lähdettyä maalle. Hän oli vasta keväällä alkanut seurustelunsa tulevan puolisonsa Aino Tammilehdon kanssa, joka oli lähtenyt kesäksi Savoon. Kauko kirjoitti Ainolle, että hänellä on kotona ainoana seuralaisenaan kesy nuolihaukka (falco subbuteo). Lintu eleli vapaana huoneistossa ja aina kun Kauko kirjoitti kirjettä Ainolle haukka seurasi silmä tarkkana Kaukon työskentelyä ja lensi välillä istumaan hänen olkapäälleen. Haukka oli naaras, vaikka Kauko kutsui sitä nimellä Kai. Nimi selittyy näin: Aino - Ainokainen - Kai.

   Äitikin oli saanut maalle tiedon tästä Merilinnan uudesta ”alivuokralaisesta”. Äiti ei suoraan kieltänyt haukan pitämistä sisätiloissa, antoi kuitenkin hiukan huolestuneena Kaukolle ohjeita, joilla toivoi paikkojen pysyvän siistinä.

   ”Omituinen seuralainen sinulla on, kun olet saanut haukan toveriksesi. Paha kyllä en muista, onko entinen lintuhäkkimme tallella, vai tuliko se syksyllä pois heitetyksi, kun se oli vintillä mennyt niin pahaksi sekä ruostunut, että irtaantunut useista liitoksista, ett’ei se enää kelpaisi tavallisen huonelinnun häkiksi. … voisit ostaa jotain kanahäkin verkkoa ja kiinnittää sitä yhteen palkongin nurkkaan. Päivällä auringon paistaessa siellä on tietysti liian kuuma. Silloin se voisi olla lasten kamarissa, jossa on vähiten huonekaluja. Lasten vuoteethan voi peittää paperilla ja samoin pöydät ja kirjat. Sohva on kai siirretty pois. … Tuo haukan hoito tietysti on mahdollista vaan kesällä ja sillä ehdolla, ett’ei se Mandasta tunnu rasittavalta.” (Äiti Kaukolle 16.7.1923)


--------------------------------------------
Hackzell, Kaija - Leikola, Niko - Heino, Eija-Leena: Asunto Oy Merilinna 100-vuotta (2002)
Kansalliskirjasto: Aino Hjeltin käsikirjoituskokoelma (Coll.975.)

Boklådan

   Vuoden 1809 sodassa venäläisen sotajoukon mukana Suomeen tuli taiteilijoita, joitten tehtävänä oli kuvin kertoa tsaarille ja venäläisille uudesta valtakunnan osasta. Ohessa yksi tällainen kuva Turusta vuodelta 1811. Ennen Turun paloa Suurtorin pohjoispäässä oli Aurajoen ylittävä silta, jonka keskelle rakennetussa kahdeksankulmaisessa kupolikattoisessa rakennuksessa sijaitsi yksi kaupungin kirjakaupoista. Turkulaiset tunsivat sen nimellä Boklådan på bron. Myöhemmin se siirtyi pois sillalta Suurtorin laidalle ja tunnettiin nimellä Boklådan vid torget.

Gavril Sergejev 1811, Moskovan sota-arkisto. 
Panu Savolainen: Matkaopas 1700-luvun Turkuun. 2021 

            

   Boklådan toimi lisäksi eräänlaisena Info-pisteenä, josta kaupunkiin saapuneet matkustavaiset saivat  tietoa tarjolla olevista majoitusmahdollisuuksista ja vuokrattavista huoneista. Sieltä sai myös ostaa lippuja kaupungissa järjestettäviin konsertteihin ja teatterinäytelmiin.

   Ennen kuin kirjanpainaja, maisteri Christian Ludvig Hjelt perusti oman kirjakauppansa, hänen painamiaan kirjoja myytiin mm. Boklådanissa. Myyntiin tulleita kirjojaan Hjelt ”mainosti” omassa lehdessään Åbo Underrättelser.

    

Åbo Underrättelser 7.5.1825