tiistai 5. syyskuuta 2023

Eino Leino Edvard Hjeltistä

 Edvard Hjelt kuoli heinäkuun 2. päivänä Saksassa. Jo seuraavana päivänä Eino Leino on päivännyt muistorunonsa ihailemastaan suurmiehestä. (Kansalliskirjasto) 



Edv. Hjelt

In Memoriam

   Ei satu salama laaksoihin, vain Pisavuoren puihin
pitkihin, humisevaisihin huutona, myrskynä ajan:
Hornankin kallion käy yli ääretön, rannaton rakkaus,
jolle ei outoja lie suru, ei surun siittämä tieto,
että me liekkejä liemme nyt hirmuisen paikan ja ajan.

   Luotsiksi luotettu mies tämän uppoovan untesi laivan,
valtiolaivamme tään, yön, myrskyn ja ukkosen alla!
Taas Sua tarvittu ois, pyhä pyytänyt syntymämaasi,
Tietäjä, tietouttas, Suur-taitaja, matkamme suuntaa,
mutta Sa tarpehen liet Tulitaivaankin piirien alla.

   Ei meri vaikene. Päivä ei valkene. Yö yhä saartaa
kansoja, kamppailevaisia huumassa hulluuden raivon;
kalskuvi kummusta toki toiminta kilven ja kalvan,
koska se varjeltiin Vapaus, isänmaa, ikimaine,
urhouden uhmin ja töin, liki raakuutta rahvahan raivon.

   Yksin on astua tie neron, tietäjän. Yksin on yössä
oikeus, velvollisuus heill’ olla oppaina kansain,
mutta myös tuomarivalta, kun lankee Salliman arvat,
armahtomattomat, kuin lait luonnon on kovat kiivaat,
kolkot ja autiot kuin ovat miettijät, kaitsijat kansain.

   Ei äly, viisaus vain ois maan tämän mainetta luonut,
rakkaus ja usko ja työ yhä suurtuvien sukukantain
menneiden, nousevien, mies mieheltä, jos kädet käyneet
ei ois tankohon tään isänmaan ilon, vaivojen viirin:
ymmärsit, ylhäinen mies, mitä tarkoitti työ sukukuntain.

   Ratkaisi rakkautes monet pulmat. Mut tuo oli tuimin,
että Sa liittohon löit hädän hetkellä Suomen ja Saksan,
armeijat, astunehet päin Aasian yötä ja hallaa,
jääkärit, täyttänehet, mitä mielesi tahtoi ja mietti:
unhotu, urhea mies, sotilailta et Suomen et Saksan.

   Kulkeva kummullas yhä uudet on sankariparvet,
parhaat kansan ja maan, vaikk’ aaltohon vaipuu Atlantis,
voittavi vain typeryys, tavan tylsyys, rahvahan raakuus:
ei kata seppel sen hautaa, ken kansansa puolesta kaatuu.
Europa hurmeeseen hukkuu. Aaltohon vaipuu Atlantis.

   3.7.21 Eino Leino





torstai 6. heinäkuuta 2023

Edvard Hjeltin viimeinen matka

    Edvard Hjelt kuoli virkistysmatkallaan Bad Mergentheimissä Saksassa lauantaina heinäkuun 2. päivänä 1921. Hän oli saanut äkillisen vatsakalvontulehduksen, joka hoidosta huolimatta paheni. Heidelbergistä yötä myöten paikalle autolla ajanut eturivin kirurgi, professori Endarle suoritti leikkauksen, mutta sen jälkeen Edvard Hjelt menehtyi sydänhalvaukseen

Aufbahrung des Staatsrats Hjelt in der Burgtorkapelle in Lübeck

   Edvard Hjeltin arkku siirrettiin Lyypekkiin Burgtor-kappeliin, jossa perjantaina 8.7. pidettiin muistotilaisuus. Saksalaisten ystävien ja yhteisöjen joukossa tilaisuuteen osallistui mm. Mecklenburgin herttua Adolf Friedrich, joka oli yksi niistä ehdokkaista, joita Edvard Hjelt kävi pyytämässä Suomen kuninkaaksi. Suomen kuninkuudesta luopunut Hessenin prinssi Friedrich Karl puolisoineen muisti vainajaa seppeleellä. Muistopuheen piti yksi Hjeltin parhaimmista ystävistä, entinen ulkoministeri Paul von Hintze.

   Seuraavana päivänä Edvard Hjeltin arkkua noutamaan tullut s/s Poseidon lähti kohti Helsinkiä. Kuljetuksen oli järjestänyt laivanvarustaja Lars Krogius, Suomen Höyrylaiva Oy:n omistaja. Krogius toimi yhdessä Edvard Hjeltin kanssa aktivistiliikkeen ja jääkäriliikkeen johdossa. Lisäksi Krogius oli Edvard Hjeltin adoptiotyttären Tyra Hjeltin (os. Liljeqvist) lanko.

   Helsingin satamassa oli maanantaina 12.7. Edvard Hjeltin lähiomaisia ja parhaita ystäviä vastaanottamassa liput puolitangossa saapuvaa s/s Poseidonia. Arkku kannettiin kukilla ja seppeleillä koristettuun ruumisvaunuun, joka suuntasi kohti Vanhaa kirkkoa, jossa siunaus tapahtui seuraavana päivänä. Siunauksen toimitti Edvard Hjeltin veli, professori Arthur Hjelt. Edvard Hjeltin adoptiotyttären sisko, laulajatar Signe Liljeqvist lauloi Händelin Largon ja Schubertin Litanein.

------------------
Lübeckischen Anzeigen 13.7.1921
Hufvudstadsbladet 13.7.1921
Helsingin Sanomat 14.7.1921

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Kansanvalistusta

 


  Vuonna 1820 perustettu Turun Wiikko-Sanomat oli useiden vuosien ajan ainoa suomenkielinen lehti ja vuodesta 1824 se ilmestyi Christian Ludvig Hjeltin kustantamana. Siinä käsiteltiin suomen kielen asemaa, kerrottiin historiasta sekä julkaistiin runoja ja ulkomaisen kaunokirjallisuuden suomennoksia. Ulkomaanuutisten julkaiseminen oli kuitenkin kiellettyä vuodesta 1823 lähtien. 

  Menekki oli aluksi suorastaan huimaava, mutta muutaman vuoden sitä kustannettuaan Hjelt harkitsi lehden lopettamista. Lehti-ilmoituksessaan joulukuussa 1826 Hjelt pohdiskelee asiaa, mutta päättää kuitenkin vielä jatkaa julkaisua kansan valistusta edistääkseen. 

-------

Anna Perälä: Tilanomistaja kirja-alalla. Christian Ludvig Hjelt kirjanpainajana, kustantajana ja kirjakauppiaana 1823-1849. 2019

keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Lapin lähettiläs

 



 

Aatelismies, erämaatilallinen, Lapin matkailun markkinoija, kahdeksaa kieltä puhunut maailmanmies. Kaikkea tätä oli viisi vuosikymmentä Inarijärven rannalla asunut Unkarissa syntynyt Paavo von Pandy, Edvard Hjeltin tyttärenpoika. Lue tarkemmin täältä.



Audiovisuaalisia tallenteita Paavo von Pandysta

 

Mainos TV ja Suomen Filmiteollisuus: Nelostie, 1965

Hugo Ahlberg haastattelee Paavo von Pandyä Kultalahdessa:

https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1495785 (haastattelu alkaa kohdasta 42:40)

 

Ylen Elävä Arkisto: Posti-Antin matkassa Inarijärvellä 1974.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/10/23/inarin-elajia   (Paavo von Pandyn haastattelu alkaa kohdasta 07:45)

Reino Lahdenmäki muistelee 2013: Paavo von Pandy - Inarin lähettiläs Kultalahdesta. Inarin kunnankirjaston äänitearkisto. 

https://tarinoideninari.fi/aanitearkisto/kohdehenkilot?id=980

 

 

 

 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Merilinnan lemmikkejä

 

Nuolihaukka (luontoportti.com)

   Merilinnan 100-vuotishistoriikissa on oma lukunsa talossa eläneistä lemmikeistä. Eksoottisimmasta päästä olivat Hella Vuolijoen perheessä pidetty marakatti vuonna 1918 ja karhunpentu vuonna 1928. Eräässä asunnossa eli myös valtava boakäärme 1930-luvulla. Asukkaitten mukaan talossa asuvalla runoilija L. Onervalla oli myös eräänlainen lemmikki. Se oli Eino Leino, joka nähtiin silloin tällöin rappukäytävässä vaivihkaa menossa Onervan luokse.

   Vuonna 1923 Kauko Hjelt oli 20-vuotias teekkari, kun hän kesätöittensä takia jäi kotiin Merilinnaan muun perheen lähdettyä maalle. Hän oli vasta keväällä alkanut seurustelunsa tulevan puolisonsa Aino Tammilehdon kanssa, joka oli lähtenyt kesäksi Savoon. Kauko kirjoitti Ainolle, että hänellä on kotona ainoana seuralaisenaan kesy nuolihaukka (falco subbuteo). Lintu eleli vapaana huoneistossa ja aina kun Kauko kirjoitti kirjettä Ainolle haukka seurasi silmä tarkkana Kaukon työskentelyä ja lensi välillä istumaan hänen olkapäälleen. Haukka oli naaras, vaikka Kauko kutsui sitä nimellä Kai. Nimi selittyy näin: Aino - Ainokainen - Kai.

   Äitikin oli saanut maalle tiedon tästä Merilinnan uudesta ”alivuokralaisesta”. Äiti ei suoraan kieltänyt haukan pitämistä sisätiloissa, antoi kuitenkin hiukan huolestuneena Kaukolle ohjeita, joilla toivoi paikkojen pysyvän siistinä.

   ”Omituinen seuralainen sinulla on, kun olet saanut haukan toveriksesi. Paha kyllä en muista, onko entinen lintuhäkkimme tallella, vai tuliko se syksyllä pois heitetyksi, kun se oli vintillä mennyt niin pahaksi sekä ruostunut, että irtaantunut useista liitoksista, ett’ei se enää kelpaisi tavallisen huonelinnun häkiksi. … voisit ostaa jotain kanahäkin verkkoa ja kiinnittää sitä yhteen palkongin nurkkaan. Päivällä auringon paistaessa siellä on tietysti liian kuuma. Silloin se voisi olla lasten kamarissa, jossa on vähiten huonekaluja. Lasten vuoteethan voi peittää paperilla ja samoin pöydät ja kirjat. Sohva on kai siirretty pois. … Tuo haukan hoito tietysti on mahdollista vaan kesällä ja sillä ehdolla, ett’ei se Mandasta tunnu rasittavalta.” (Äiti Kaukolle 16.7.1923)


--------------------------------------------
Hackzell, Kaija - Leikola, Niko - Heino, Eija-Leena: Asunto Oy Merilinna 100-vuotta (2002)
Kansalliskirjasto: Aino Hjeltin käsikirjoituskokoelma (Coll.975.)

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Boklådan

   Vuoden 1809 sodassa venäläisen sotajoukon mukana Suomeen tuli taiteilijoita, joitten tehtävänä oli kuvin kertoa tsaarille ja venäläisille uudesta valtakunnan osasta. Ohessa yksi tällainen kuva Turusta vuodelta 1811. Ennen Turun paloa Suurtorin pohjoispäässä oli Aurajoen ylittävä silta, jonka keskelle rakennetussa kahdeksankulmaisessa kupolikattoisessa rakennuksessa sijaitsi yksi kaupungin kirjakaupoista. Turkulaiset tunsivat sen nimellä Boklådan på bron. Myöhemmin se siirtyi pois sillalta Suurtorin laidalle ja tunnettiin nimellä Boklådan vid torget.



Gavril Sergejev 1811, Moskovan sota-arkisto. 
Panu Savolainen: Matkaopas 1700-luvun Turkuun. 2021
 
            

   Boklådan toimi lisäksi eräänlaisena Info-pisteenä, josta kaupunkiin saapuneet matkustavaiset saivat  tietoa tarjolla olevista majoitusmahdollisuuksista ja vuokrattavista huoneista. Sieltä sai myös ostaa lippuja kaupungissa järjestettäviin konsertteihin ja teatterinäytelmiin.

   Ennen kuin kirjanpainaja, maisteri Christian Ludvig Hjelt perusti oman kirjakauppansa, hänen painamiaan kirjoja myytiin mm. Boklådanissa. Myyntiin tulleita kirjojaan Hjelt ”mainosti” omassa lehdessään Åbo Underrättelser.


    
Åbo Underrättelser 7.5.1825


lauantai 4. joulukuuta 2021

Kirjoituksia Yolanda Hjeltistä

Lilli Leinberg (1836-1922) kirjoitti aikanaan siskonsa Yolanda Hjeltin elämästä (lue tai lataa tästä). 

Anna Hjelt-Jauhiaisen kandidaattityön (2009) aiheena oli Yolanda Hjelt hyväntekijänä (lue tai lataa tästä).